Logiikasta, opista ja raamatullisuudesta

Viime aikoina minua on mietityttänyt kalvinismi. Kalvinistejahan on syytetty jonkinlaisesta uskon älyllistämisestä jo uskonpuhdistuksen aikaan, mutta toisaalta, kuten Time:n maaliskuisessa jutussa todettiin, kuka tahansa, joka alkaa johtaa kuvaansa Jumalasta yksin Raamatun pohjalta, päätyy usein varsin kalvinistiseen lopputulokseen.

En voi sanoa olevani kovin perehtynyt vielä koko uuteen kalvinismiin, mutta sillä perusteella, mitä olen voinut reformoituun teologiaan sitoutuneiden ystävieni kanssa keskustellessani todeta, kalvinismin heikoin kohta on juuri sen tukeutuminen logiikkaan: sellaiset käsitteet kuin ennaltamääräämisoppi eivät kuitenkaan loppujen lopuksi ole eksplisiittisesti Raamatusta nousevia, vaan toiseenkin johtopäätökseen voidaan tulla täysin raamatullisin perustein.

Tämä onkin vienyt minut entistä aremmalle paikalle sen suhteen, mitä Raamatusta voidaan sanoa. Ensinnäkin jos puhutaan, että joku oppi on Raamatullinen, niin minusta sellaiselle opille ei pitäisi voida löytyä Raamatusta vastakkaisia sävyjä. Jos taas jotain köydenvetoa on huomattavissa, niin silloin ei pidä vetelemään mutkia suoriksi, vaan on todettava, että tämä asia ei ole aivan selvä.

Näin on esimerkiksi ennaltamääräämisopin laita. Toisaalta voidaan todeta, että jotta täysin turmeltunut ihminen voisi ottaa Jumalan tarjoaman pelastuksen vastaan, tulee Jumalan tehdä myös valinta ihmisen puolesta. Toisaalta evankeliumeista saa vankasti sen käsityksen, että Kristus kuoli koko maailman puolesta, eikä vain jonkun valittujen joukon puolesta. Jos on kaksi hyvin perusteltavissa olevaa tulkintaa samasta todistusaineistosta, silloin se osoittaa mielestäni näiden tulkintojen olevan jotenkin vajavaisia kyvyssään kuvata todellisuutta.

Ihmisen logiikka ei ole sen parempaa kuin ihmisen syntinen olemus muutenkaan. Kreikkalaisista lähtien logiikkaa on pidetty pyhänä tieteenä, onhan siinä matemaattisen totuuden piirteitä, mutta kristillisen opin perustamisessa ei mielestäni logiikalla pitkälle pötkitä. Jumalan valtakunnan luonne on sellainen, että se on hullutus ja se on annettu tyhmille viisaiden sijaan. Ja toisaalta, Raamatun kuva todellisesta viisaudesta ei viittaa hirvittävän loogisiin ihmisiin, vaan ihmisiin, jotka kunnioittavat Jumalaa ja pyrkivät elämään sen mukaisesti.

Tämän sanominen ei ole minulle helppoa, sillä rakastan logiikkaa siinä mielessä, että se on läheistä sukua totuudelle, jonka taas olen itsekin saanut kokea tekevän ihmisen vapaaksi. Mutta logiikan huono puoli on se, että joku ajatusketju vaikuttaa loogiselta vain siihen asti, kunnes joku osoittaa siinä virheen. Ja sitä ei voi tietää, koska se tapahtuu. Toisaalta logiikka riippuu niin tavattoman paljon ennakkoasenteistamme. Onhan rodunjalostuskin todella loogista, samoin kuin agnostisismi.

Kun Sana (kr. Logos) tuli lihaksi, Hän osoitti, kuinka suuria aukkoja kirjoitusten tulkitsijoiden logiikassa oli. Koska heidän sydämensä olivat pimeät, eivät heidän mielensäkään aistineet kirjoituksista niiden henkeä. Miten minäkään voisin ajatella, että voin logiikalla täyttää niitä aukkoja, joita Jumala on ilmoitukseensa jättänyt?

Yhteenvetona sanoisin, että kristillistä oppia muotoillessamme meidän, jotka olemme paimenvastuussa, ei tulisi lisätä Raamattuun yhtään syy-seuraussuhdetta, jota ei ole suoraan Sanassa ilmaistu. Se olisi mielestäni aika käytännöllistä Herran pelkoa ja sen periaatteen pitäisi kantaa aika pitkälle.

p.s. Viimeksi viime sunnuntaina puhuin saarnaspöntöstä, mitä sylki suuhun toi – kiitos Terolle kun mainitsit asiasta ;)