Logiikasta teologian rakennusaineena

Palataanpa tähän aiheeseen vielä hieman. Olen ollut kärkäs sanomaan, että vapaissa suunnissa on pitkä huonon teologian perinne, mutta kuinka huonoa ”perinteinen” yksioikoinen raamatuntulkinta oikeastaan on, ja millä lailla systemaattinen teologia on sitten parempaa?

Eikö kuitenkin ole niin, että Raamattu on se todistus, joka meillä on Jumalasta, ja kaikki, mikä siitä johdetaan opiksi, huononee laadussaan, mitä useampia loogisia askeleita joudutaan ottamaan? Ja samoin Raamatun eri todistusten yhdistely ja vastakkain asettaminen nojaa enemmän inhimilliseen logiikkaan kuin Raamatun omaan todistukseen? Jos näin on, niin eikö silloin systemaattinen teologia ole enemmän ihmisen älyn palvomista kuin Jumalan kunnioittamista?

Eli eikö olekin raamatullisempaa julistaa vain eteenpäin Raamatun yksittäisiä väittämiä kuin niistä johdettua teologiaa?

Edellisessä tapauksessa julistamme: “Jumala on Rakkaus”, jälkimmäisessä voimme päätyä julistamaan vaikka, että “koska Jumala on Rakkaus, helvettiä ei ole”. Eli kuten Chuck Missler usein sanoo: ”Kiduta tosiasioita tarpeeksi pitkään ja ne tunnustavat mitä vain”.

Missä on Raamatun arvo? Siinäkö, millaisia oppirakennelmia siitä voidaan johtaa, vai siinä, mitä se saa lukijansa sydämessä aikaan? En mahda sille mitään, mutta kun joku kertoo toiselle uskovalle, että tämän uskonkäsitys on pielessä, koska tämä yksi uskon yksityiskohta johtaa sellaiseen ja tuollaiseen lopputulokseen, niin tekisi mieleni läpsäyttää takaraivoon… Miten niin johtaa, kuka niin sanoo? Raamattuko?