but I know, darling, that you do.
If I did, I would kneel down before Him
and ask Him not to intervene with you:
Not to touch a hair in your head,
to leave you as you are
and if He had to direct you,
direct you into my arms.”
Nick Cave, Into My Arms
Jumalasuhteessa on pirullista se, että se voi olla myös täysin kuvitteellinen. Johtuen kokemuksen subjektiivisesta luonteesta en voi koskaan olla varma siitä, että Jumala on kokemukseni lähde eikä se ole vain oman kokemuksenjanoisen mieleni tuotetta. Olen alkanutkin sanoa, että uskomme oikeastaan hypoteettiseen, oletettuun Jumalaan, jonka elämästä ja olemassaolosta etsimme kärkkäästi todisteita, jotta meillä olisi edes jotain toivoa tässä mielettömässä maailmassa. Tämän johdosta periaatteessa totuutta rakastavat kristitytkin nielevät helposti koukun kohoineen, kun joku lupaa empiirisiä todisteita hypoteettisen Jumalan olemassaolosta.
Nähtyäni sen, kuinka herkästi kristillisessä yhteisössä tehdään ihmeen toivossa tikusta asiaa, olen muuttunut aika skeptiseksi. Useimmiten on vaikea uskoa Jumalan puuttuneen tai puuttuvan asioihin. On helpompaa etsiä todisteita Jumalasta vaikkapa sitten evankeliumien todenperäisyyden kautta kuin odottaa Hänen aktiivista läsnäoloaan elämässäni. En siis ole kovin kärkäs esirukoilijakaan, joka rukoilisi palavasti asioiden muuttumista.
Niinpä olen aina lentää, savolaisittain sanoen, pertsielleni, kun vaikka ennen saarnaani tai opetustani tilaisuuden vetäjä pohjustaa omalla puheenvuorollaan aiheeni, vaikkei ole voinut tietää, mistä aion puhua. Ja näin käy melkein aina. Se jos mikä pistää veren virtaamaan poskiin ja herättää jumalanpelkoa paatuneessakin Jumalan puolesta puhujassa: niin ettäkö Jumala on sittenkin puheitteni takuumiehenä, että Pyhä Henkikö kuitenkin vaikutti tämän aiheen, eikä oma erinomainen ajatuksenjuoksuni…
Tai kun istun karismaattisen seurakunnan kokouksessa, saarnan sytyttämänä, ja rukoilen vilpittömästi Jumalaa, silloin vieraileva puhuja tulee siunaamaan minua ja kertoo Jumalan vastauksen rukoukseeni. Siinä se taas tuli: elävä Jumala, tässä ja nyt. Kuunteli sittenkin, vaikka olen ominaisuuksineni hänestä kauempana kuin sontapalleroa pyörittävä kuoriainen Etelän baptistien raamattuseminaarista.
Niinpä olen muotoutunut omasta mielestäni oudoksi epäsikiöksi: toisaalta en tunne-elämässäni odota Jumalan vastausta, etten pettyisi, mutta toisaalta älyllisesti pidän itsestään selvänä, että kaikki on Jumalan kädessä ja että mikään ei voi johtaa Hänen omiaan pois Hänen suunnitelmastaan. Kaipaan empiiristä kokemusta Jumalasta katkeruuteen saakka ja toisaalta olen valmistautunut elämään ilman sitä. Go figure.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti