Ymmärtämisen ylitsepääsemätön vaikeus

Rastafarit pohtivat elämän suuria kysymyksiä kokoontumisissa, joita kutsutaan nimellä “reasoning”. Jotain tällaista kiireetöntä vuoropuhelua tarvitaan mielestäni aina, kun puhutaan vaikeaselkoisista teologisista kysymyksistä. Olen ollut huomaavinani, että vähäinenkin ajanpuute tai liiallinen innostuminen saa aikaan sen, että puhumme asioista toistemme ohitse, pystytämme puolustuslinjoja tai kuuntelemme huolimattomasti. Lopuksi jää tunne, että ei tullut ymmärretyksi tai että osallistujat puhuivat samasta asiasta eri sanoilla.

Olisikin mukavaa, jos teologista pohdiskelua varten varattaisiin joskus hyvällä porukalla reilusti aikaa ja jokaiselle taattu puheenvuoro sekä riittävästi aikaa ajatella. Eihän abstraktin ja monimutkaisen ajatteluketjun välittäminen toiselle ihmiselle, jolla ei ole samaa käsitekokoelmaa mielessään, ole mitenkään mahdollista tuosta vain. Ehkä olisi tarpeen myös puheenjohtaja, joka jakaa puheenvuoroja ja tekee itsekin aktiivisesti selventäviä kysymyksiä, jotta voitaisiin ymmärtämisen vaikeudesta päästä yli.