Me immeiset tykkäämme ajatella, että meillä on vapaa tahto. Se jotenkin tekee elämisestä mielekkäämpää. Tuntuu ihan itsestään selvältä, että itsehän sitä päätöksensä tekee.
Vapaa tahto on kuitenkin aika ongelmallinen juttu, tarkastellaan sitä sitten kristillisestä tai naturalistis-ateistisesta näkökulmasta käsin: nimittäin jos Jumala on kaikkivaltias ja kaikki tapahtuu hänen tahtonsa mukaan, niin eikö ihmisen vapaa tahto ole vähintäänkin kyseenalainen? Ja toisaalta, jos ihmisen mieli on vain hänen geneettisten ominaisuuksiensa ja ympäristönsä tuote, niin voiko ihmisen ajatella kykenevän irtaantumaan niiden asettamista kahleista?
Jälkimmäinen kysymys itse asiassa sulautuu myös edelliseen: ihmisen on helppo puolustaa syyttömyyttään sanomalla, että Jumala on tehnyt hänet sellaiseksi kuin hän on. Mutta Jumala pitää meitä vastuullisina teoistamme, joten minusta voimme aika turvallisesti olettaa hänen antaneen meille myös jotain itsenäistä päätäntävaltaa.
Itse asiassa riippuvuuksien uhrit ja kriminaalihuollon asiakkaat tekevät juuri sitä työtä, johon itsenäistä, vapaata tahtoa tarvitaan: he pyrkivät murtamaan luonnolliset tai totutut toimintamallinsa. Kristillisessä kielenkäytössä sitä kutsutaan parannuksen tekemiseksi. Joku saattaisi kiirehtiä sanomaan, ettei luonnollinen ihminen voi edes tahtoa muuta kuin syntiä, mutta siinä mielestäni sekoitetaan luonnollinen halu, joka meillä on syntiin, ja Jumalan antaman omantuntomme ohjaama hengen tahtominen. On selkeästi erheellistä sanoa, ettei pahantekijällä ole halua hyvään – tosiasiat sotivat sellaista väittämää vastaan. Tosiasiassa ihminen voi samaan aikaan tahtoa sekä pahaa että hyvää.
Psykoanalyysin isä, itävaltalainen Sigmund Freud, puhui ihmisessä olevista luonnollisista haluista nimellä “id” ja ihmisen yleviin tavoitteisiin pyrkivästä mielen osasta nimellä ”superego”. Voisi kuvitella Freudin saaneen ajatteluunsa vaikutteita raamatun liha ja henki -käsitteistä. Kun Freud puhui, että ihminen voi kehittää itseään siten, että hänen superegonsa hallitsee hänen toimintaansa, kristitty voisi puhua, että kyseisessä ihmisessä näkyvät Hengen hedelmät. Kun Freud puhui, että ihmistä voi myös hallita hänen idinsä, kristitty voisi puhua, että kyseinen henkilö on lihallinen. Kumpikaan ei kuitenkaan lähde siitä oletuksesta, että ihminen on sellainen kuin on, eikä voi muuttua.
On tärkeää huomata, että psykologit, kasvattajat ja muut humanistiset ihmisen kehityskelpoisuuteen perustansa rakentavat ammattikunnat eivät useinkaan tukeudu siihen, että Pyhä Henki saa aikaan muutoksen ihmisessä. Siksi he tekevät paljon enemmän työtä ja näkevät vähemmän tuloksia kuin mihin seurakuntien ja kristillisten hoitomuotojen parissa on totuttu. Ihmisen henki on vain kuva siitä, mitä alkuperäinen Henki on, ja Hengen kanssa ihmisen henki vahvistuu ja oppii luontevasti elämään hengellisesti. Ihmisen henkeä voisi verrata vankeudessa syntyneeseen ja kasvaneeseen petoeläimeen, joka vapautetaan luontoon. Yksinään se on avuton ja oppii hitaasti selviämään, mutta jos sen ottaa laumaansa vahva, luonnossa kasvanut eläin, se voi oppia tämän esimerkistä ja löytää omat luontaiset vaistonsa.
Tässä kohden taas voi syntyä kristittyjen kesken erimielisyyttä. Joku sanoisi, ettei Jumalan tahdon mukaan eläminen ole ihmisen hengelle luontaista, mutta minä väitän, että siihen henkemme on luotu ja sen mallin mukaan se on muokattu. Vain, koska olemme kasvaneet synnin vankeudessa, meille on luonteenomaista toistaa vankeudessa oppimiamme käyttäymismalleja, mutta tosiluontomme, henkemme ”vaisto”, herää Jumalan Hengen vaikutuksesta.
Syntiinlankeemus on tuominnut ihmisen ristiriidan repimäksi olennoksi, jolla on keskenään ristiriitaisia taipumuksia: toisaalta halu hyvään, toisaalta halu pahaan. Kuten Paavali sanoi: sitä hyvää, mitä minä tahdon, sitä minä en tee. Hän puhui tahdostaan, joka tuli hänen hengestään tai superegostaan, ja joka kuitenkin jäi hänen idinsä tai lihansa jalkoihin. Oliko Paavalilla vapaa tahto ja jos ei, niin mikä häntä vangitsi?
torstai 18. helmikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Luin jonkun itseäni viisaamman ajatuksena (olisikohan se ollut Pannenberg?...), että kysymys ei ole siitä, että Jumala olisi ikään kuin pelatakseen valmistanut kaksi määränpäätä ja sitten ihmiset vaan valikoituvat niistä jompaan kumpaan yhden tekemänsä "Jeesus-valinnan" perusteella vaan siitä, että Jumalasta yksinkertaisesti virtaa elämä ja jos ihminen katkaisee yhteyden tuohon elämään (tai meidän tapauksessamme kieltäytyy solmimasta katkennutta yhteyttä takaisin) käy hänelle samalla tavalla kuin itse oksan altaan katkaisselle miehelle. Seuraus on luonnollinen ja siitä on varoitettu. Helvetti on paikka ilman Jumalaa, kuten sanoitkin; sen enempää "grillausta" tai "kidutusta" ei tarvita. :(
VastaaPoistaLuulen, että jokainen länsimaisen hyvinvoinnin nautinnollisessa marginaalissa elävä, joka oman mukavuutensa keskellä antaa toisen puolen maapalloa koko ajan virua kadotusta muistuttavassa olotilassa, on kaiken inhimillisen oikeudentajun mukaan ansainnut sanktionsa. Tietysti kuulun itse tähän viiteryhmään. Onneksi on armo. :/
Haastavaa pohdintaa... Aiheeseen liittyy niin paljon virheellisiä tai väärin painottuneita mielikuvia. Hienoa kun joku ottaa asian esille sinun tavallasi julkisesti avoimesti ja rakentavasti.
Mitä ihmettä, kuinka minä tämän kommentin tähän kohtaan sain? Se kuuluu seuraavaan tekstiin... Naiset ja tekniikka... :)
VastaaPoistaPahoittelut!